Kauneuden ainekset

Kultaisia lehtiä

 

On tullut aamu, jota odotin.

Syyspäivä paistaa sätein kultaisin,

ja helenevä, harveneva puisto

taas sydämeeni koskee niin kuin muisto

sen syksyn jok' ei palaa takaisin

On ihmeellinen heinäkuinen puu,

kun syvää vihreyttään uhkuu lehti.

Vaan kun se täyttymyksen rauhaan ehti,

se ylimaalliseksi kirkastuu.

Alati henkevämmin heleten

syystuulen syliin lehdet varisevat,

ja niin kuin kultasade raukenevat

ne mullan poveen, jok' on iäinen.

Oi armas väri, poltat sydämeni!

Syvintä unelmaani loistos on,

syvintä tuskaa päivän, joka meni,

ja jok' on ehtymätön, loputon.

...

Saima Harmaja, 1.10.1933 Tartossa

Syksy on jälleen valloittanut värikkäällä kauneudellaan. Lehdistä muodostuneita märkiä mattoja, viimeiset oksista riippuvat lehdet. Kaikki löi joka suunnasta vyörivillä kelta-puna-viher-kirkkauden aalloilla. Puut saattavat aika helposti muodostaa kävelijän ympärillä verhon luoden vaikutelman syvästä metsästä. Vaikka lähimoottoritien humina ei salli täydellistä eläytymistä, puut ovat kookkaita ja niissä on voimaa. Jopa pienessä metsikössä voi "eksyä" sillä tavalla, ettei hahmota täydellisti, mistä kohdasta sieltä poistutaan. Jopa pienet mutta villit (erotuksena hoidetuista puistoista) metsiköt ovat kaupunkien sielu tuomalla kontrastia, salaperäisyyttä ja käsittämättömyyttä.

Runon  kauneus rytmissään, säkeiden aaltoilussa mutta samalla säännönmukaisuudessa. Tuhansien ja tuhansien samanlaisten lehtien muodostama visuaalinen kauneus. Sekä mieliyhtymän kauneus, ajatuksellinen kauneus, miten paikka voi yksinkertaisella lisällä tulla "jännäksi" ja kauniiksi.

Miksi kaunis on kaunista?

Kauneus on hyvän ja pahan tuolla puolen.

Pahuus voi olla kaunista. Hehkuvan punainen horisontista horisonttiin levinnyt oopiumipelto. Taloja, autoja, veneitä nielevä tornado, kuin pilvestä ojennettu Zeuksen etusormi, joka piirtää maahan kuvioita. Hävittäjälentokoneiden parvi täydellisessä särmikkyydessä piirtää taivaalle kirjaimia. Nietzsche sanoi, ettei hyvää ja pahaa ole olemassakaan, on vain kaunista, jonka ihmiset valitsevat oikeaksi.

Kauneus on ylellisyystavaraa

Kauneus vaatii rauhaa. Olin kerran yksin vieraassa maassa vieraassa kaupungissa, ja ilta oli ollut jo pitkällä. Kirkkojen goottiset piikkitornit eivät inspiroineet, koska mielessäni oli, pääsenkö tästä vielä turvallisesti kotiin. Samat tornit sai ihailla tuntikausia silloin, kun tunsin kaupungin paremmin. Maslow väittää, ettei ihminen pysty kokemaan "korkeampia" tarpeita kuten kauneuden kaipuu ennen kuin "alhaisemmat" fysiologiset ja turvallisuuden tunteen tarpeet on tyydytetty. Eräiden kommunismia sympatisoivien suusta kuulee, että sentimentaalisuus on kylläisen ja joutilaan ihmisen erityisoikeus.

Kauneus on kaikessa

Mutta kaikki on tavallaan kaunista. Vai onko kauneus katsojan silmissä? Helsingin sanomissa on ollut useita artikkeleita siitä, että kauniitpärjäävät rumia paremmin töissä sekä että oikeudessa on merkitystä ulkonäöllä. Pohdin kaverin kanssa tilannetta, jossa työhaussa muuten samanlaisia taitoja omaavista hakijoista valitaan hyvännäköisempi. Nobelin voittaja psykologi Daniel Kahneman esittää, että kyseessä on kognitiivinen harha, kun toista rankataan älykkyydessä kauneuden mukaan. Se on aivojen sisäänrakennettu päätöksenteon yksinkertaistamismekanismi, jossa vaikea tehtävä – kumpi on älykkäämpi korvataan huomaamatta helpommalla – kumpi on kauniimpi. Mutta asia ei ole minusta näin suoraviivainen, nimittäin monien (ainakin minun) mielestä älykkäät ihmiset ovat myös kauniita, koska älykkyys on kaunista. Ja urheilullisuus. Ja musikaalisuus. Ja empaattisuus. Ja se, että voittaa Trivial Pursuitissa. Ja saa keksiä itse.

Kauneudentaju on taito

Kauneudentaju on synnynnäistä. Miksi muuten erilaiset ihmiset haltioituvat samasta musiikkikappaleesta tai upeasta maisemasta, vaikka eivät ennen "oppineet" pitämään näitä kauniina? Kauneudentaju on kulttuurisidonnaista. Miksi muuten eri aikakausina on erilaisia taidesuuntauksia, eli suuri joukko ihmisiä arvostaa enemmän tai vähemmän samantyyppisiä taideteoksia? Mutta olennaisempaa on se, että kauneudentajua voi harjoittaa. Niin kuin eräs taiteilija totesi, kun oppii, miksi tähän asti luodut taideteokset ovat kauniita, pystyy löytämään tai "keksimään" kauneutta muussa. Itse taidetta jonkin verran opiskelleena voin sanoa, että sen opetus on tuntunut erittäin väljältä. Ymmärtääkseni taideopetuksessa tarkoitus ei ole päntätä kaikki maailman kauniit jutut, vaan muodostaa hyvää makua.

Kauneus on vapauttava

Siro. Jylhä. Turkoosi. Heleä. Jugend tyyliä. Vaikka jokaisella on oma käsitys sirosta, se ei ole niin venyvä käsite, että se voi sekoittaa esimerkiksi turkoosiin. Kauneus on sen sijaan itse vapaus. Se repii adjektiivien verkon ja kumoaa kaikki ennalta asetetut määritelmät. Olin kerran kävelyllä öisessä metsässä, kävelin varsin reippaasti ja ihailin samalla järven tyyntä vedenpintaa. Vedessä heijastuva täysikuu olisi monen mielestä esteettistä. Sain yhtäkkiä päähänpiston ja suuntasin askeleni polusta umpimetsään. Näin uuden kauniin maiseman, joka oli vain joidenkin metrien päässä monia kertoja kuljetusta polusta. Ehkä sen uutuuskin teki siitä kauniin. Mutta silti piti tehdä ne ei-totutut askeleet nähdäkseen uutta. Kauneus on kykyä nähdä.