Ohi on

Näillä päivillä tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun suoritin Suomen armeijan asepalveluksen. Kummasti nyt ajan työstämänä näkee sen ajan vaaleanpunaisissa sävyissä. Aika ei petä itseään. Yrittääkö se huijata aivoja kultaamalla menneisyyden pronssipatsaita saadakseen tulevaisuuden patsaille suopeita katseita? Oli miten oli, mutta tekee mieli kirjoittaa raportti tapahtuneesta; koetella omia muistoja, kestävätkö ne, jos niitä kaivaa kammioistaan aurinkovalolle, vai kuivuvatko ja rutistuvatko ne säälivästi vikisten kuivuneiksi lehdiksi, ettei ollut oikeastaan mitään arvokasta, mitään mainitsemisen arvoista. 

Oma puheenaihe on, mihin puolustusvoimia ja yleistä asevelvollisuutta tarvitaan sekä, onko mahdollista päästä turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä samoihin tavoitteisiin palkka-armeijan turvin. Tähän on perusteellisesti vastattu sekä myönteisesti että kielteisesti riippuen, a) miten määritellään uhkia maan turvallisuudelle b) miten lasketaan valtiolle koituvat kulut, jos kansalainen on menossa tai on menemättä palvelukseen c) kuka näitä laskuja tekee. En ole tarpeeksi perehtynyt tämän tyyppisiin argumentteihin, mutta itse inttiä käyneenä haluan nostaa joitakin asioita, jotka opin armeijassa, ja joita en olisi uskonut oppivani missään muualla.

Väsymys

Pitkä raskas työpäivä. Väsyttää. Tosi rankka treeni, jonka jälkeen ei jaksa tehdä yhtäkään ylimääräistä toistoa. Väsyttää. Intissä väsyttää eri tavalla. Se on kokonaisvaltaista väsymystä, kun väsyttää sekä fyysisesti että henkisesti. Väsymyksen pilvessä pysytään, asioita suoritetaan väsymyksestä huolimatta. Harjoitukset ovat niin pitkiä, ja niissä on jatkuvasti tehtävä jotakin, niin että lepo on sitä, että tehdään välillä jotakin vähemmän väsyttävää. Iso reppu täpötäynnä tavaroita, mukana on myös eväspaketteja kahdeksi päiväksi – ruokaa on vain sen verran kuin on mukana kantamassa; trangia sen kokkamiseksi sekä ase ja muu sotarekvisiitta. Sitten kävellään tuntemattomaan. Kun on päästy päämäärään, annetaan uusi. Ei voi tietää, milloin harjoitus loppuu. Väitän, että tällaista kokonvaltaista väsymyskokemusta on mahdoton saavuttaa vapaaehtoisesti ilman ulkoista pakkoa. Mitä hyötyä tästä on? Tietää, mikä on oikea väsymys; tietää, mitä on raamit, johon sisältöä laitetaan. Nostaa väsymysrimaa korkeammalle.

Ajan kokeminen

Intissä pääsee kokemaan ajan kulkua. Jotkut kutsuvat sitä odottamiseksi. Mutta se on hiukan eri asia. Normaalielämässä odottaminen on ”turhaa aikaa”. Odotamme kauppajonossa. Odotamme bussissa, kun matkustamme paikasta A paikkaan B. Odotamme parempaa tekemistä tekemällä jotakin vähemmän kivaa. Odottamista lievitetään ”apuvälineillä” kuuntelemalla musiikkia, syömällä eväitä tai ihan vaan pysymällä omissa ajatuksissa. Jos asian syvällisemmin miettii, suurin osa elämästä ellei ylipäänsä koko elämä on jonkun odottamista.

Toisaalta harvoin ”ei tehdä mitään”. Elämä jäsennetään ja koetaan erilaisten tekemisten kautta. Kysymykseen ”mitä kuuluu” yleensä vastataan luettelemalla, mitä viime aikana on tehty. Olennaista on myös se, että itse vaikuttaa omiin tekemisiin. Vaikka joutuukin odottamaan pitkään kauppajonossa, se että sitä ennen on itse valinnut mennä ruuhka-aikana kauppaan ikään kuin oikeuttaa odottamisen ja poistaa siitä koituvan epämukavuuden tunteen.

Intissä on aivan toisenlaista odottamista. Odottaminen on pitkäkestoisempaa – jopa useita tunteja. Odottamista ei voi lievittää millään muulla tekemisellä – syöminen tai kännykän käyttö on monissa tehtävissä kiellettyä. Odottaminen ei ole edes varsinaista odottamista, koska yhden epämukavan tekemisen jälkeen tulee toinen epämukava tekeminen. Tavallisille varusmiehille ei kerrota suurimmista linjavedoista. Joten kun odottaa puolipäivää vartiossa, jossa kaikki ylimääräinen tekeminen on kiellettyä, ei voi tietää, lähdetäänkö sen jälkeen kasarmille vai siirrytään vaan toiseen paikkaan vartioimaan uudestaan. Väitän, että tällaisessa odottamisessa kokee kirjaimellisesti, miten ajan hiekka virtaa sormien läpi.

Kuoleman vaaran kokeminen

Vaaraan tottuu. Kun ampuu kovilla ensimmäistä kertaa, ja tuntee olkapäässä rekyylin, tulee tunne menetetystä viattomuudesta. Vaikka aseiden legalisoimisen puolestapuhujat väittävät, että keittiöveitsikin on tarvittaessa tappava ase, rynnäkkökivääri on laadullisesti eri asia. Se, että sillä pystyy tuottamaan paljon tuhoa helposti, tuottaa aivan eri tavalla vastuun tai vallan tunteen. Toisaalta koska aseita pidetään lähes koko ajan mukana – niiden kanssa kirjaimellisesti nukutaan, niihin tottuu, ja alkaa suhtautua kuin leluun.

Merkityksen tiivistys

Intissä asioiden tärkeys käy läpi kiinnostavia metamorfooseja, pienet asiat tulevat tärkeimmiksi. Muistelisin, että suomalaiset jonkun kyselyn mukaan asettavat tärkeimmiksi asioiksi elämässä perheen ja terveyden. Intissä asioiden tärkeysjärjestys kääntyy päälaelleen. Väsymys, vilu, ärtymys, kiire, toisten asettamat paineet – kaikki yhteen nivoutuneena vaikuttaa siihen, että se mitä tässä hetkessä tehdään tulee maailmankaikkeuden keskipisteeksi ja koko elämän tarkoitukseksi. Muistan, miten yhtenä yönä olin rekka-auton päällä repimässä naamioverkon pois. Ennen oli satanut, joten päällä oli inttijargonilla hikipussiksi kutsuttu sadeasu – normaali ilmastointi estyy ja hikoilee huomattavasti enemmän. Konttasin yli kahden metrin korkuisen auton liukkaita rakenteita pitkin. Nave kalaverkkona tarttui joka ikiseen ulokkeeseen, alikit huusivat lisää vauhtia alhaalla. Tuntui siltä, kuin koko elämäni keskittyi siinä hetkessä kiroilemaani verkkoon.

Merkityksen laimennus

Toisaalta eritoten kuin yllä kuvailin, intissä tapahtuu asioiden tärkeysjärjestysmuutoksia toiseen suuntaan, omat isoiksi luokitelleet asiat menettävät arvonsa isoimmille. Menin inttiin yliopistosta valmistuneena. Suurin osa siitä tiedosta, jolla pärjäsi normaalissa elämässä, oli täysin tarpeetonta siellä. Ikään kuin fokus, joka on pysynyt monta vuotta yhdessä asiassa, on siirtynyt toiseen – ennen riitti, että luki kirjat ja muisti, mitä niissä on, nyt vaaditaan aivan erilaista – juosta nopeasti, ampua tarkasti ja suorittaa kyselemättä. Tuloksena menettää koko luottamuksen fokukseen sosiaalisena konstruktiona – se, mitä nyt vaaditaan ja pidetään arvossa, saattaa huomenna joutua roskakoppaan.

Psykologinen koe

Kuuluisassa Stanfordin vankilakokeessa havaittiin, kuinka ihmiset ovat olosuhteiden määrittämiä ja aseman ajamia. Joukko keskiluokkaisia opiskelijoita jaettiin kahteen ryhmään – vartijoihin ja vankeihin. Koe keskeytettiin jo kuudentena päivänä, koska vartijat alkoivat nöyryyttää vankeja. Kokeen eräänä johtopäätöksenä pidetään, miten helposti ihminen voi sortua pahuuteen, kun hänelle annetaan rajoittamaton valta.

Intissä havaitsin, ettei tämä ajatus ole kaukana totuudesta. Siellä näin ihmisten toimivan tavalla, jolla he ikinä eivät toimisi normaaleissa olosuhteissa. Eli valta todellakin pilaa, niin kuin sanonta kertoo.