”Tämä tulee olemaan kertomus ihmeidentekijästä, joka elää
meidän aikanamme ja ei tee ihmeitä. Hän tietää olevansa ihmeidentekijä ja voi
tehdä minkä tahansa ihmeen, muttei hän tee sitä.” – Daniil Harms
Aiemmin pohdin subjekti-objekti-suhteen ambivalenttiutta.
Kun on kyse elottomista esineistä, tavoista, käytännöistä ja monesti
ajatuksista ja mielipiteistä, ihmiset pyrkivät suhtautumaan niihin
objektiivisesti eli jollakin yhteisesti sovitulla tavalla, joka mielletään oikeaksi.
Esimerkiksi ratkoessa riitoja oikeudessa pyritään objektiiviseen lain
tulkintaan, joka ei suosisi eikä syrjisi kumpaakaan osapuolta; tavallisia
esineitä kuten veistä, mikroaaltouunia ja tietokonetta käytettäessä yleensä
pyritään ”oikeaan” – yleisesti (eli esineiden käyttöohjeissa kuvattuun)
hyväksyttyyn käyttötapaan; tiedettä tehtäessä käytetään objektiiviseksi
miellettyä tieteellistä metodia. Kun taas asia koskee muita ihmisiä, halutaan
olla subjektiivisia, halutaan ymmärtää asioita ihmisen omasta näkökulmasta, ja
halutaan kohdella ihmistä hänelle omaksi (ja usein ainutlaatuiseksi)
miellyttäväksi koetulla tavalla.
Näitä kahta erilaista suhtautumistapaa miettiessä törmäsin
hauskaan poikkeukseen, nimittäin kun asia koskee ns. suuremman linjan merkityksiä,
kuten mikä on elämän tarkoitus, mikä on minun kutsumusammatti tai mikä on hyvää
ihmiskunnalle, ei ole kummallista olettaa, että postmodernistisen kielipelin
sijaan, missä annetaan kaikkien kukkien kukkia, ihmiset pyrkisivät mieluummin
jonkinlaiseen objektiivisuuteen, absoluuttiseen totuuteen – ihminen haluaa oikeasti olla tarpeen, hän haluaa, että
hänen tekemisellänsä on objektiivisesti (eikä pelkästään hänen omasta
mielestään) merkitystä. Eroaako ihminen eläimestä juuri tässä, että ei riitä vain
saada, eikä riitä antaa saadakseen, vaan on sisäänrakennettu tarve antaa. Mutta
pelkkä antaminenkin on riittämätöntä – antaminen ilman syytä on tyrkyttämistä; toivottu
tila on päästä itsensä ulkopuolelle, ymmärtää muita sekä korkeampia suuntalinjoja,
antaa niin, että antamisella on väliä.
Monet ovat varmaan kuulleet sadusta, jossa vankeja
pakotettiin tyhjentämään yhtä kaivoa kantamalla vettä toiseen. Minkä jälkeen vangit
joutuivat kantamaan vettä takaisin toisesta kaivosta ensimmäiseen, ja näin
loputtomiin. Satu loppuu moralisoivaan opetukseen, että vangeille turha työ oli
pahin rangaistus ja kidutus. Tässä sadussa on kommunismin perusajatuksen kaikua
ihmisluonnosta – mielekäs työ on perustarve samassa mitassa kuin ruoka ja uni.
Pienillä korjauksilla olen pitkälti samaa mieltä väitteen
kanssa. Kerran jutellessani erään Etelä-Euroopasta tulleen tuttavani kanssa,
hän kuvaili vitsikkäästi oman kotimaan työmentaliteettia toteamalla, että jos
hänen kotimaassa olisi yhtä holhoava valtio sosiaaliturvineen, siellä kukaan ei
tekisi töitä. No, voihan se olla tottakin, mutta täytyy muistaa, että jopa
tällaisessa kuvitteellisessa tilanteessa jotakin ihmisten on kuitenkin tehtävä.
Voi harrastaa esimerkiksi lenkkeilyä, joka hyödyttää sitten viime kädessä
ainoastaan itseään. Mutta merkillepantavaa on se, että siinäkin tehdään
mielekästä työtä, vaikka sen tulokset näkyisivät vain yhdelle ihmiselle. Samaa
voi ilmaista toisesta näkökulmasta psykologin Eric Bernen sanoin – ihmisen
pahin ongelma on hänen vapaa-aika. Se, mitä ongelma ratkaistaan, vaihtelee
yksilöstä toiseen ja tietysti tilanteesta toiseen, mutta yleisiä suuntaviivoja
on silti havaittavissa.
Tänä syksynä mediassa on ollut keskustelua turhasta työstä, esimerkiksi tässä ja tässä. On mietitty, miten monet turhaksi koetut työvelvollisuudet
vievät suhteettomasti paljon aikaa. Eri järjestelmiin kirjautuminen,
lomakkeiden täyttäminen, kokouksissa istuminen ja monet muut nousivat
keskustelun aiheiksi. Kuitenkin on merkille pantavaa, että mielekäs työ ja
mielekkääksi koettu työ eivät aina osu yksi yhteen. Onko seuraavissa
esimerkeissä työ mielekästä, eli tarpeellista ja hyödyllistä objektiivisesti
tarkastelukulmasta riippumatta; ja kuinka mielekkääksi työntekijä
todennäköisesti kokee tekemäänsä työtä:
- toimistotyöntekijä, joka täyttää aikaraporttia kirjoittamalla jokaisen kuukauden päivän kohdalle virallisesti määritellyt 8 tuntia
- toimistotyöntekijä, joka tekee raportin tietämättä, että vastaavanlainen raportti on jo tehty
- liukuhihnatyöntekijä, joka tekee pientä avustavaa työtä, ja tehtaan tuotannon tuloksena on nälkää vähentävä uusi lannoitelajike
- ohjelmistosuunnittelija, joka kehittää laajaa järjestelmää, josta luovutaan heti sen valmistumisen jälkeen
- ohjelmistosuunnittelija, joka kehittää laajaa järjestelmää, ja jonka otetaan käyttöön, mutta palkka on saatu verovaroista, jotka on kerätty irtisanomalla viisi muuta ohjelmistosuunnittelijaa
- sotavangit, jotka rakentavat vapaaehtoisesti viholliselle sillan ja sitten, kun se on valmis räjäyttävät sen
- vartija, joka vartioi keskitysleiriä
- junan ohjaaja, joka tuo junalla ruokaa keskitysleirin vartijoille
- liukuhihnatyöntekijä, joka valmistelee junaosia, joista kootaan junia, joilla tuodaan ruokaa keskitysleirin vartijoille
