Ajatukset kirjasta "Ludvig Feuerbach ja Saksalaisen Klassisen Filosofian Loppu"

Pamfletissaan ”Ludvig Feuerbach ja Saksalaisen KlassisenFilosofian Loppu”  Engels esittää oman ajan Saksan aatemaailmaa, jota hallitsevat jälkihegeliläiset suuntaukset. Pamfletissa käydään lyhyesti läpi Hegelin filosofiaa ja erityisesti hänen käsityksensä mukaista historiaan vaikuttavaa dialektista metodiaan, Hegelin filosofian tilalle tullutta Feuerbachin filosofiaa sekä Marxin viimeistä sanaa historian filosofiaan. Pamfletti lajityyppinsä mukaisesti suhtautuu ylimielisesti marxilaisen filosofian edeltäjiin sekä tarkastelee niitä omista lähtökohdista käsin. Vuonna 1888 julkaistusta kirjasesta saa hyvän käsityksen sen ajan ”suurista ideoista” tai ainakin, miten Engels näki ne.

Hegelin suuri väittämä oli se, että kaikki, mitä on olemassa, on tarpeellista, kuitenkin vain niiden olosuhteiden vallitessa. Tämä ajatus puolustaa jokaista hirmuhallintoa, mutta samalla lisää, että tarpeellisuus on voimassa vain niissä tilanteissa. Olosuhteiden muuttuessa muuttuu myös hallinto. Ajatus saattaa nykyään tuntua banaalilta, mutta horjumattomien totuuksien ja ”itsestään selvien” valtarakenteiden aikoina se saattoi vaikuttaa isolta edistysaskeleelta. Lyhykäisyydessä dialektinen metodi tarkoittaa, ettei ole mitään lopullista totuutta, ja kaikki tunteminen on itseään korjaavaa prosessien kautta oppimista toisin kuin lopullisten dogmien avaamista. Hegel uskoo vielä ”absoluuttiseen ideaan”, joka on hänen kuvaama logiikka, siihen ihmiskunta päätyy sen jälkeen, kun käy läpi aiemmat vaiheet. Engels on materialisti eli uskoo, että luonto on ainoa, joka on olemassa ja ei-materialistiset asiat kuten ihmisten ajatukset ovat luonnon eli vallitsevien olosuhteiden projisoimia. Engels ei sen kummemmin puolusta väitettä vaan viittaa joukkoon 1800-luvulla eläneisiin kristinuskon kriitikkoihin erityisesti Feuerbachiin, jonka kirja ”Kristinuskon idea” hänen mielestä ”yhdellä iskulla […] julisti materialismin riemuvoittoa.” - täytyy sanoa erittäin rohkea väite yhden kirjan vaikutuksesta. Itse asiassa nyt monta vuotta tämän kirjoittamisen jälkeen voidaan nähdä, kenellä oli historiassa suurempi vaikutus ja auktoriteetti. Engelsin aikalaisen Darwinin kirja ”Lajien synty”, johon Engelskin ohimennen viittaa, tuotti paljon enemmän keskustelua kristinuskon ja materialismin välillä.

Engels käy läpi vain pikaisesti todisteita materialismin puolesta. Hän viittaa yhteen intiaaniheimojen tutkijaan, joka toteaa, että oman ruumiin rakennetta tuntemattomina intiaanit pitivät tällöin unia omien ja toisten sielujen ilmestymisinä. Sielut ovat tällöin ruumiista irralliset entiteetit, ja ajatus niiden kuolemattomuudesta johtuu siitä, ettei ihmiset voineet keksiä, mitä sieluille tapahtuu kuoleman jälkeen. Engels huomauttaa, että filosofeja Decarteesta Feuerbachiin innosti ja johti ajattelussaan eteenpäin luonnontieteiden ja teollisuuden kehitys eikä puhtaan ajattelun voima, niin kuin he saattoivat kuvitella. Tähän oikeastaan loppuukin materialismin puolesta puhe, joten Engelsin sanoin ”koko filosofian olennaiseen kysymykseen” eli mikä oli ensin – ajatus vai materia vastataan toteamalla, että materia oli ensin, ja kaikki ajatukset ovat materian synnyttämiä.

Kritiikkiä saa myös materialisti Feuerbach, hänkin kristinuskon ahkera vastustaja, mutta kuitenkin ”ei löytänyt tietä elävään maailmaan pois hänen vihaamasta abstraktioiden valtakunnasta.” Feuerbach ei pyrkinyt kumoamaan uskontoa vaan parantamaan sitä. Hän asettaa korkeimmaksi hyveeksi ja uudeksi moraaliksi rakkauden ja onnen tavoittelun. Onnen tavoittelu on riittävä päämäärä, kunhan siinä ei häiritä muiden onnen tavoittelua. Engels kuitenkin asettaa tämän uuden absoluuttisen moraalin naurunalaiseksi muistuttaen, ettei onnen tavoittelu läheskään aina ollut ihmishistoriassa korkein päämäärä – yhtäläinen onnen tavoittelu ei pätenyt antiikissa orjien ja orjaomistajien välillä ei keskiajalla talonpoikien ja maaomistajien välillä. Ja vaikka ihmisillä olisi yhtäläiset juridiset oikeudet, mitä saavuttiin monessa Euroopan maassa Engelsin aikaan, Engelsin tarkan havainnon mukaan yhtäläiset oikeudet eivät yksin riitä, vaan tarvitaan myös yhtäläiset materialistiset oikeudet. Ja näihin sanoihin on ehkä tiivistetty koko marxilaisuuden perusajatus, että ihmiset ovat vapaita, jos kukaan ei hyväksikäytä heitä pääomaa käyttäen. Vaikka Engelsin väitteessä rahan vaikutuksesta onneen olisi paljon perää, hänen moraalin halveksiminen, joka välillä sortuu suoranaiseen pilkkaamiseen, suorastaan ällöttää – ”Mutta rakkaus! - Kyllä, rakkaus aina ja kaikkialla esiintyy Feuerbachilla ihmetekijänä, jonka täytyy pelastaa käytännöllisen elämän kaikista vaikeuksista – ja tämä yhteiskunnassa, joka on jaettu täysin vastakkaisia intressejä omaaviin yhteiskuntaluokkiin! … Lyhyesti sanottuna feuerbachilaiselle moraaliteorialle on tapahtunut samaa kuin sen edeltäjillekin. Se on kudottu kaikille ajoille, kaikille kansoille, ja kaikille olosuhteille ja juuri sen takia se ei ole soveltavissa missään eikä milloinkaan. Suhteessa todelliseen maailmaan se on yhtä voimaton kuin Kantin kategorinen imperatiivi. Todellisuudessa jokaisella yhteiskuntaluokalla ja jopa jokaisella ammatilla on oma moraali, jonka he rikkovat joka kerta, kun voivat tehdä sen kenenkään näkemättä. Entä rakkaus, jonka täytyy yhdistää kaiken, esiintyy sodissa, riidoissa, vaikeuksissa, perheriidoissa, avioeroissa ja maksimaalissa toisten hyväksikäytössä.” Näissä sanoissa paistaa elämään pettynyt kyynikko, joka kerää maailmasta talteen kaiken pahuuden, johtaa siitä, ettei maailmassa ole rakkautta ja onnea, ja sen jälkeen esittää ratkaisun, jonka täytyy toimia aina ja kaikkialla – jakakaa rahat kaikkien kesken. Vaikka joissakin asioissa Engels on ihailtavan tarkkanäköinen, esimerkiksi siinä että monet yhteiskuntaluokat luovat oman moraalinsa, joka puolustaa heidän olemassaoloa, silti hänen yliyleistys ja halpa demagogia eivät läpäise nykyajan kritiikkiä. Sen lisäksi historia, jota Engels intohimoisesti esittää aatteiden todistajana tai kumoajana, on Neuvostoliiton esimerkillä osoittanut, ettei marxilaisuus toimi käytännön tasolla.

Suosittelen pamflettia ”Ludvig Feuerbach ja Saksalaisen Klassisen Filosofian Loppu” kaikille, jotka haluavat nähdä, kuinka lyhytnäköisiä ideologiat ovat. Samalla pääsee näkemään maailmaa marxilaisten silmin. Engels on vahva reduktionisti, joka supistaa politiikan yhteiskuntaluokkien väliseksi kamppailuksi, supistaa oikeusopin valtaapitävien vahtikoiraksi, joka yksinkertaisesti kirjaa niiden intressejä lakiin, sekä supistaa uskonnon, filosofian ja moraalitajun taloudellisten olosuhteiden mukautumaksi. Kirjoitustyylin ja väitteiden silmiinpistävä aggressiivisuus ei jätä tulkintavaraa sille, miksi esimerkiksi Venäjän sisällissodassa bolsevikit toimivat, niin kuin toimivat. Suosittelen pamflettia kaikille, joita kiinnostaa filosofia, historia ja polittikka.