Tarkastellaan seuraavaa väitettä (kutsutaan sitä
vaikka confirmation bias evidence:ksi):
”Tapasin mukavan asian X edustajan ja
aloin kannattaa X:ää.”
Hauskaksi
tätä argumenttia tekee se, että se on lähes universaali. Sen avulla voi yrittää
todistaa mikä tahansa väite sekä sen puolesta että vastaan. Tähän on esimerkiksi
turvauduttu argumentaatiossa kristinuskon puolesta ja/tai vastaan, milloin
muistelemalla ensimmäisten kristittyjen laupeuden työstä köyhien ja sairaiden
parissa, milloin ristiretkiä ja inkvisitiota.
Tyypillinen
vastaväite tätä argumenttia vastaan jonkinlainen reduktio ad absurdum:n versio,
jossa näytetään, että hyväksyttyään vastaväittelijän ehdon, lopputuloksena
päädytään ongelmaan:
”Tapasin myös mukavan asian Y
edustajan ja aloin kannattaa Y:tä”,
missä Y on
jokin keskustelijoiden kesken ehdottoman pahaksi hyväksytty asia, kuten
esimerkiksi toisen ihmisen tappaminen ilman syytä. Motiivina tässä saattaa olla
CBE:n täydellinen romuttaminen ja pluralismin julistaminen – kaikki
pohjimmiltaan on vain mielipiteitä ilman pätevää todistusvoimaa.
Tämä on
siinä mielessä totta, ettei etiikan kysymyksistä puhuttaessa voi esittää
aukotonta todistusketjua kuten logiikassa, jossa jokainen todistusaskel muuttaa
todistettavaa asiaa säilyttäen kuitenkin sen totuusarvon. Elämän alueen
kysymyksissä on liikaa oletuksia, avoimia kohtia ja vakuuttavuuden vaimennusta.
Jos otetaan lähes klassiseksi tullut kolmesta syllogismista koostuva
deduktiivinen todistus:
P1: ”Kaikki
ihmiset ovat kuolevaisia”
P2:
”Sokrates on ihminen”
J: ”Sokrates
on kuolevainen”.
Varsin
yksinkertaiseen todistukseen sisältyy joitakin epävarmuuksia. Oletuksiksi tässä
voi ottaa kuolevaisuuden käsitettä, joku voi huomauttaa, että
nykyteknologioilla ihminen voi jäädyttää ennen varsinaista kuolemishetkeä, mikä
mahdollistaa, että hän pystyy ainakin teoriassa elämään ikuisesti. Avoimena voi
pitää väitettä kaikista ihmisistä, jota ei voi empiirisesti tarkistaa, koska
luultavasti kukaan ei ole tavannut kaikkia ihmisiä. Vakuuttavuuden vaimennusta
tapahtuu, jos Sokrateen tilalle laitetaan jokin itselleen tärkeä ihminen. Kumma
kyllä, ilmeisen eturistiriidan ansiosta – vaistomaisen ja samalla järjen
vastaisen halun kieltää läheisen kuoleman mahdollisuutta, sama väite ei
kuulostakaan yhtä vakuuttavalta.
Muistan
lukeneeni Neuvostoliitolla toimineen akateemikoksi ansioituneen lääkäri
Amosovin pohdintaa siitä, miksi niin monet lääkärit juovat alkoholia ja
polttavat, vaikka jälkimmäisen epäterveellisyydestä lääketieteessä vallitsee
lähes täydellinen yksimielisyys. Asia on nimittäin niin, että jos 60-vuotiaana
tupakoitsija sairastuu jollakin todennäköisyydellä syöpään, aikaa siihen on
paljon, kun taas hetkellinen nautinto tässä ja nyt poltetusta savukkeesta on realistisempi
ja täten ”järkevämpi”. Niin kauan kun puhutaan mielipiteitä rakentavista elämän
alueella tapahtuvista todisteista (evidensseistä) logiikan todistusten
(proof:ien) sijasta on hyväksyttävä epätäydellinen argumentti niin puolesta
kuin vastaankin. Täten argumentit eivät ole totta tai epätotta eikä vakuuttavia
tai ei-vakuuttavia. Totuusarvon tai tarkemmin sanottuna totuuden
todennäköisyyden ja vakuuttavuuden skaala on liukuva 0:n ja 1:n välillä.
Vaikka asian
totuudenmukaisuudesta voitaisiin päästä jonkinlaiseen konsensukseen esimerkiksi
hyväksymällä saman todistusaineiston, joka on suhteellisen helposti kaikkien
käytettävissä, asian vakuuttavuus on eri ulottuvuusakselilla. Väitteillä on
seuraukset, seurauksilla on seuraukset, ja seurausten seurauksilla on omat
seuraukset ja niin edelleen. Tällaisessa päättelyketjussa väitteen teho vähenee
jokaisessa todistusaskeleessa approksimaation, aika- tai etäisyys-vaimennusten
johdosta. Sen lisäksi kahden erilaisen väitteen seuraukset saattavat yhteen törmätä,
silloin kun ne vaativat ristiriitaista toimintaa aiheuttaen kognitiivisia
dissonansseja. Voittajana on yleensä se kanta, jonka päättelyketjussa oli
vähemmän askelia vahvistaen englantikielistä sanontaa: ”Charity begins at home.”
Moni
varmasti allekirjoittaa väitteen, että varastaminen on paha sekä varastetun
ostaminen on väärin, koska edesauttaa varastamista jatkossa. Tämä on myös
sopusoinnussa sen negatiivisen ja empaattisen tunteen kanssa, joka väistämättä
herää toiselle aiheutuvan vahingon seurauksena. Nyt ottamatta kantaa seuraavaan
kysymykseen esitän, että laittomien ohjelmien lataaminen netistä ei ole enää
yhtä selkeää (tai ei ainakaan tunnu yhtä selkeältä). Siitä huolimatta että
konkreettiselta henkilöltä konkreettisen varastetun esineen ottaminen ja
laittoman ohjelman lataamisen välillä voidaan tietyin ehdoin esittää loogisesti
yksi yhteen vastaavuus, teot eivät tunnu yhtä pahoilta. Jälkimmäisessä
tapauksessa on vaimennusta: tietokoneohjelma ei tunnu samanlaiselta esineeltä
kuin vaikka auto, ohjelman tekijöitä on useampi, he saattavat tulla täysin
toiselta mantereelta.
Sen takia
kun lähellä on mukava X ei auta Y:llä pelottelu, vaan kannattaa näyttää vielä
läheisempi Z.
